lauantai 3. marraskuuta 2007

Sen piti olla fibonacci... The stripes were supposed to be Fibonacci...

mutta ei se sitten ollutkaan. Raidoitusta piti soveltaa, kun lankoja oli vähän eri tavalla kuin ohjeessa. Tätä paitaa pojalle on tehty ja tehty ja vielä kerran tehty. Ja on sitä aina purettukin välillä. Ja kuten tavallista, keskittymiseni herpaantui viho viimeisessä hihassa ja sitä ei voi kovin kriittisellä silmällä katsoa.

Alkuperäinen ohje löytyi Dropsin sivuilta mutta koska käytin ihan eri lankaa ei ohjetta voinut suoraan käyttää. Epätoivo olisi vallannut, ellen olisi saanut neulematematiikkaan apua Teisalta, isot kiitokset sinne päin.
Kuvasta näkee, että poseeraaminen ei edelleenkään miellytä ja että ehkä se kuva olisi pitänyt ottaa pingottamisen jälkeen, mutta kun minä halusin kertoa HETI että se on valmis. Zitronin Kokonia oli aivan ihana neuloa ja se tuntuu kuulemma pehmeältä päällä. Hyvä!

Tässä nyt sitten on, ensimmäinen koskaan ylhäältä alaspäin tekemäni paita:


Raidallinen raglanpusero - a striped raglanpullover / Ohje, pattern: Drops / Lanka, yarn: Zitron Kokon (silkki, puuvilla, akryyli - silk, cotton, acrylic) / Puikot, needles: 3,5 mm

Yes, the sweater was supposed to be striped according to Fibonacci-sequence, but it isn't (as you can see). And I used a different yarn than the pattern. And I got help with the knitting mathematics from Teisa. The similarities with the original pattern are not many, but I did knit it from top down (for the first time in my life).

As you can see from the picture, my son still doesn't like to pose, but because the sweater was for him, he had to. And as you can see I took the picture before blocking the sweater but I wanted to show it to you NOW.

The yarn was incredibly nice to knit and it feels soft and doesn't itch. What more can you wish?

2 kommenttia:

teisa kirjoitti...

Lopultakin pääsen kommentoimaan! Oli jotain häikkää bloggerin kanssa. Kivannäköinen paita ja hyvä jos saatoin olla avuksi. Ekaa kertaa itsekin muokkasin noin rankasti ohjetta :-)

kate kirjoitti...

It is a wonderful sweater! I love Fibonacci numbers for knitting, and even when deviated from, they provide an excellent starting point for stripes just like your sweater. A great sweater for a handsome boy, even backwards!!