sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Lankaa ja lankakauppoja


Sitä kun on neulonut jo kymmeniä vuosia niin lankaakin on kertynyt varastoihin jonkin verran. Minun varastoni on suhteellisen pieni, vain kymmenisen kiloa, mutta kyllä sieltä yleensä löytyy jotain jos inspiraatio iskee. Tätä nykyä käynkin lankakaupoissa lähinnä jos on jokin erityinen tarve tai olen reissussa.

Tällä viikolla kävi kuitenkin kutsu paikalliseen Lankamaailmaan neulebloggarin ominaisuudessa. Koska tämä oli minulle uusi juttu, niin pitihän sitä käydä paikan päällä. Tarjoamiset oli hyviä, samoin alennukset, päädyin uusimaan suuren osan pyöröpuikkojani. Toivottavasti tällaisille tapaamisille tulee jatkoa! Lankamaailman lahjapussukasta löytyi mm. kaksi kerää Arwettaa, joka tuntui ihanalta ja sattuman kauppaa sain juuri omia värejäni.


Olen lomaillut nyt alkukesästä ja kävimme myös Dublinissa. En nyt ihan vasiten etsinyt lankakauppoja, mutta käydessämme viehättävässä Powerscourt Townhouse-tavaratalossa, oli pakko käydä myös This is knit-kaupassa. Jos teillä ikinä on käyntiä sinne päin niin käykäähän tässä kaupassa. Mielenkiintoinen lankavalikoima ja erittäin ystävällinen palvelu. Sieltä tarttui mukaan heille vasiten värjättyä merino-silkki-lankaa, Townhouse Fade St. 4 ply, kullankeltaisessa värissä.

Ei kommentteja: